Press Releases

OnePlus 7T Series myynnissä lanseerausjuhlien yhteydessä järjestettävässä pop upissa

2019/9/30

OnePlus 7T Series julkaistaan 10.10. Jo perinteeksi muodostunut pop-up-myynti järjestetään tänä vuonna Helsingissä samana päivänä. Elisan kanssa järjestetettävä myyntitapahtuma on Kaapelitehtaalla, jossa vietetään OnePlusin faneille suunnattua lanseerausjuhlaa. Lanseerausjuhlan liput varattiin vain muutamassa tunnissa.


Suomalaisilla käyttäjillä ja lanseeraustilaisuuteen ilmoittautuneilla on mahdollisuus ostaa OnePlusin uutuuspuhelin ensimmäisten joukossa Euroopassa. Jo lanseerauspäivänä puhelimen voi ostaa Helsingin lisäksi Kööpenhaminassa. Muut pop-up-tapahtumat järjestetään 12.10. eri puolilla maailmaa, ainakin Lontoossa, Pariisissa, Brysselissä, Barcelonassa, Utrechtissä, Tallinnassa ja Tukholmassa.


Uutuspuhelimissa on mukana keväällä ensimmäistä kertaa esitelty 90 hertsin näyttö. Käyttäjiltä tulleen palautteen myötä ominaisuus on nyt mukana myös 7T-mallissa.


“Yhteisö on aina ollut meille tärkeä. Mahtavaa päästä kuulemaan heidän palautettaan uudistuksista, joita olemme heille tehneet”, sanoo OnePlusin maajohtaja Tuomas Lampén.


Lontoon lanseeraustilaisuutta ja keynotea voi seurata myös OnePlusin verkkosivuilta ja sosiaalisen median kanavissa, YouTubessa, Twitterissä ja Facebookissa, 10. lokakuuta alkaen klo 18.


Lisätietoja:

Heidi Penttinen, viestintäpäällikkö, OnePlus Suomi, +358 45 139 3229, heidi.penttinen@oneplus.com

OnePlus on kansainvälinen mobiiliteknologiayhtiö, joka haastaa teknologian perinteisiä käsitteitä. ”Never Settle” - asenteen ympärille perustettu OnePlus tuottaa erinomaisesti suunniteltuja laitteita, joille on ominaista ensiluokkainen laatu ja tehokas laitteisto. OnePlus on erittäin hyvä luomaan vahvoja siteitä ja se kasvaa yhdessä käyttäjä- ja faniyhteisönsä kanssa. Lisätietoja osoitteessa oneplus.com.


Contact


Facebook https://www.facebook.com/oneplus/


Twitter https://twitter.com/oneplus


Instagram https://www.instagram.com/oneplus


Reddit https://www.reddit.com/r/oneplus/


YouTube https://www.youtube.com/channel/UC7zygr3uEiMSkxv-6nbFUGQ